Suomen Naisille pronssia uppopallon PM-kisoista Tukholmassa

1.3.2026

Uppopallon Pohjoismaiden mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Tukholmassa Högdalenin uimahallissa. Suomelle kisat toivat pronssimitalin naisten turnauksesta sekä arvokasta kokemusta uudistuneelle miesten maajoukkueelle.
 

Naisille tasainen alkusarja – pronssi Tanskaa vastaan

Naisten turnaus oli poikkeuksellisen tasainen. Suomi pelasi alkusarjassa tasapelit kaikkien kolmen kilpakumppanin – Ruotsin, Tanskan ja Norjan – kanssa. Jokainen ottelu oli tiukka, ja mikä tahansa niistä olisi voinut kääntyä Suomen voitoksi.

Alkusarjan jälkeen tilanne näytti pitkään siltä, että Suomi ajautuisi tasapisteiden vuoksi rangaistuspallokilpailuun Ruotsia vastaan finaalipaikasta. Draamaa riitti loppuun saakka, mutta Ruotsi onnistui ratkaisemaan oman ottelunsa edukseen vain 30 sekuntia ennen päätössummeria ja eteni kultaotteluun.

Pronssiottelussa Suomi kohtasi Tanskan. Ottelu oli jälleen tiukka, mutta tällä kertaa Suomi käänsi kamppailun edukseen. Thelma Björk viimeisteli kaksi tärkeää maalia, ja Suomi voitti ottelun 2–1 varmistaen turnauksesta pronssimitalin.
 

Suomen Naisten Pronssia Voittanut Maajoukkue - PM-Kisat 2026 - Högdalen, Tukholma


Miesten maajoukkue rakensi tulevaisuutta PM-kisoissa

Hiljattain uudelleen käynnistynyt miesten maajoukkuetoiminta otti Tukholmassa seuraavan askeleen, kun tuore kokoonpano lähti hakemaan lisää kansainvälistä kokemusta PM-kisoista. Turnauksen aikana miehet onnistuivat ajamaan sisään joukkueeseen monia uusia maajoukkuepelaajia, ja yhteispeli kehittyi selvästi ottelu ottelulta.

Suomen tie vei lopulta pronssiotteluun, jossa vastaan asettui Ruotsi. Kamppailu oli tasainen, mutta Ruotsi käytti paikkansa tehokkaammin ja voitti ottelun 2–0. Suomen tulokseksi jäi turnauksen neljäs sija ja arvokasta oppia tulevia kansainvälisiä koitoksia varten.