2015-2016

 

Tässä muutamia huomautuksia, joita tällä kaudella tulee muuttumaan edellisiin kausiin verrattuna:

Peliaika SM-sarjassa on 2x15min tehokasta. Divarissa ja A-nuorissa peliaika on 2x15min suoraa.

Pistepörssiin kirjataan myös korin syöttäjä. Maalin tehnyt pelaaja nostaa nyrkin pystyyn ja syöttäjä avoimen kämmenen.

Jokaiselle sarjalle tarvitaan sarjapäällikkö. Tehtäviin kuuluu peliaikataulun tekeminen, pistepörssin ylläpitäminen ja turnausta järjestävän seuran avustaminen.

Jokainen sarja pelataan kaksinkertaisena eli kaikki joukkueet kohtaavat kauden aikana kahdesti. Finaalissa pelaa kaksi eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta. Pronssiottelussa 3. ja 4. eniten pisteitä kerännyttä joukkuetta.

Voitosta 3 pistettä, tasapelistä 1 ja häviöstä 0. Jos joukkueet ovat tasapisteissä, ratkaisee heiden keskinäisten kohtaamistensa tulos. Viimeistää ratkaisu saadaan maalierosta (+/-, tehdyt korit, päästetyt korit)

Sarjoissa noudatetaan Suomen tämänhetkisiä virallisia uppopallon sääntöjä, jotka ovat päivitetty vuodelle 2011.

 

 

Pelipäivämäärät ja -paikkakunnat ovat listattuna alla. Muutokset pyritään minimoimaan, mutta paikkakunta saattaa vaihtua, jos hallia on mahdoton saada vuokralle.

SM

26.09.15 Seinäjoki

14.11.15 Hämeenlinna

23.01.16 Tampere

13.02.16 Tampere

05.03.16 Kokkola

 

Divari

21.11.15 Rauma

05.12.15 Tampere

16.01.16 Joensuu

12.03.16 Seinäjoki

A-nuoret

07.11.15 Rajamäki

12.12.15 Seinäjoki

30.01.16 Hämeenlinna

19.03.16 Espoo

 

Finaalit 

02.04.16 Tampere

 

 

Muuta uppopallotapahtumaa

31.10.15 Euroliigan kierron Hämeenlinnassa (koko viikonloppu)

21.11.15 Nuorten PM Ruotsi

09.01.16 Rixucup, myös naisten sarja

06.02.16 Euroliigan pelit, Molde

27.02.16 Aikuisten PM Tanska

16.04.16 Vesikkocup

23.4.16 Euroliigan pelit, Kööpenhamina

07.05.16 Vaasacup

 

 

Sarjoihin osallistuvat joukkueet tulevalla kaudella

SM, sarjavastaava Hannu Ahonen

Hämeenlinnan Sukeltajat, Tampereen Urheilusukeltajat, Riihimäen Urheilusukeltajat, Pietarsaaren Urheilusukeltajat Diving-80, Urheilusukeltajat, PSK Kupla

Divari, sarjavastaava Janek Ploompuu

Pohjanmaa (Lakeuden sukeltajat), Nokian Urheilusukeltajat, Joensuun Urheilusukeltajat, Espoon Urheilusukeltajat, TurMa (Saaristomeren sukeltajat ja Rauman laitesukeltajat), Pietarin joukkue mahdollisesti mukaan

A-Nuoret, sarjavastaava HAKUSESSA

Hämeenlinnan Sukeltajat, Nokian Urheilusukeltajat, Najadit, Nasut, Keski-Uudenmaan Sukeltajat

 

Aloituskokouksessa päätettiin, että divariin voi vielä liittyä mukaan, jos joukkue on myöhästynyt sarjahakemuksesta. Ota yhteys Rikuun.

 

Tuomarikoulutus

Koulutusta tullaan järjestämään syksyn aikana. Kaikki halukkaan ilmoittautukaa sähköpostilla riku.metsala@sukeltaja.fi. Koulutus tullaan järjestämään kierrosten yhteyteen.

 

Valmennuskoulutus

Tammikuussa tullaan toteuttamaan kaikkien sukelluslajien yhteinen valmentajapäivä. Päivä tarkoituksena on tuoda esille sukelluksen tyypilliset harjoittelumuodot, uusia ideoita ja loppupäivästä lajikohtaisia harjoitteita. Tästä tiedotetaan myöhemmin lisää. Lisäksi, jos on kiinnostusta Valon VOK kursseille, ota yhteyttä Hannuun.

 

Avoimiin päivämääriin ja henkilöihin toivotaan aktiivisuutta seuroista!

 

Hyviä harjoituksia ja treeni-intoa toivottaen

 

Valiokunnan puolesta,

Riku Metsälä

0409677393

riku.metsala@sukeltaja.fi

 

 

 

Tietoa sukeltajaliiton uppopallosarjoista